Tag Archive for: avanne

Pinkki palkki

Tukea avanneleikatuille

Kuuntele blogi alta:

 

Savon Ilco ry antaa tukea avanne- ja vastaavasti leikatuille potilaille. Valtakunnallinen potilasjärjestö Finnilco kertoo, että

Avanne – siis perinteinen ohutsuoli-, paksusuoli- tai virtsatieavanne – tarkoittaa aukkoa vatsanpeitteessä ja sen kautta ihon pinnalle johdettua suolen loppuosaa.

 

Avanteita ja vastaavia leikkauksia tehdään yleisimmin tulehduksellisen suolistosairauden, syövän, sädehoidon tai vatsan alueen onnettomuuden vuoksi, kertoo Savon Ilco ry:n puheenjohtaja Merja Kokkonen.

Savon Ilco ry järjestää virkistystoimintaa ja vertaistukea leikatuille, leikkausta odottaville ja leikattujen omaisille. Kerhot kokoontuvat Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa säännöllisesti. Lisäksi kerhoja järjestetään satunnaisemmin Savonlinnassa ja Mikkelissä. Kerhoihin voi osallistua ilman yhdistyksen jäsenyyttä. Yhdistyksen toiminnalla on pitkä perinne, sillä se juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan.

Valtakunnallinen kattojärjestö Finnilco ry järjestää sopeutumisvalmennuskursseja, kesätapahtuman ja kouluttaa tukihenkilöitä ja kokemusasiantuntijoita. Finnilcolla on myös omat Facebook-sivut, jossa yhdistys jakaa tietoa avanneasioista.

Kokkosella on kaksi avannetta ja hänellä on paljon kokemusta avanneasioista.

Jos tulee siihen tilanteeseen, että avanne leikataan, olisi hirveän hyvä jutella sellaisen henkilön kanssa joka on käynyt leikkauksen läpi. Leikkausta ei tarvitse pelätä. Melkein kaikille tulee jotain hankaluuksia avanteen kanssa, mutta kun löytyy oikeat sidokset, näiden kanssa pystyy elämään, liikkumaan ja rakastelemaan. En koe itseäni potilaana, vaan ihmisenä, jolla sattuu olemaan avanne, kertoo Kokkonen.

Savon Ilco ry:n tukihenkilöt kuuntelevat mielellään avenneleikatun, leikattavan tai omaisen tuntoja. Tukihenkilötoiminta on tärkeää, sillä etenkin monet nuoret pelkäävät avanteen saamista, koska he epäilevät avanteen muuttavan normaalielämää ja seurustelusuhteita.

Kokkosen mukaan avannetta ei tarvitse hävetä, eikä avanteen saaminen tarkoita sitä, että henkilö olisi likainen. Avanneleikkaus pelastaa konkreettisesti hengen syövän hoidossa ja monelle IBD-suolistosairaudesta kärsivälle avanne on pelastus, sillä enää sairastavan ei tarvitse kärsiä niin pahoista kivuista tai jatkuvasti juosta vessassa.

Avannetta ei koskaan tehdä turhaan. Se tehdään sen takia, että ihminen voi elää täysipainoista elämää. Avanneleikattuna voi käydä uimahallissa ja käyttää uimapukua, harrastaa ja elää normaalisti, painottaa Kokkonen.

Avanneleikkausten tekeminen on nykyään varsin yleistä, sillä Kokkosen mukaan vuonna 2019 KYSissä tehtiin noin 170 avanneleikkausta. Määrä on suuri verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin. Avanteita on leikattu lapsille, aikuisille ja myös ikäihmisille.

Vaikka avanneleikkaukset ovat yleistyneet, tarvitaan asiallista tietoa ja suoraa puhetta avanneasioista Kokkosen mukaan vielä enemmän. Kokkonen toivookin opiskelijoiden ottavan rohkeasti yhdistykseen yhteyttä, mikäli he ovat kiinnostuneet avanneasiaan liittyvän opinnäytetyön tekemisestä.

Mikäli avanneasiat mietityttävät, ota rohkeasti yhteyttä yhdistykseen.

Matti Tenhunen yhdistää sinut ja samassa elämäntilanteessa olleen tukihenkilön, tai ainakin mahdollisimman sopivan.

Matti Tenhunen

tenhunen.matti (AT) luukku.com

p. 040 756 6770.

 

Voit myös ottaa yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan Merja Kokkoseen:

kokkosmerja (AT) gmail.com

p. 040 708 8908. Soitot mieluiten tiistaina tai torstaina.

 

 

Teksti:

Minna Mielonen

suunnittelija, FM

Tukipilari