Tukipilarilla on aloittanut uusi järjestökoordinaattori!
Tukipilarin tiimi on täydentynyt ja Tukipilarilla on aloittanut uutena järjestökoordinaattorina Merja Kaija 9.3.2026. Aiemmin Tukipilarissa on toiminut toiminnanjohtaja ja nyt nimike on muutettu järjestökoordinaattoriksi.
Merja Kaija on toiminut pitkään Pohjois-Savossa erilaisissa järjestö- ja kehittämishanke tehtävissä ja aiemmin pääkaupunkiseudulla ja Joensuussa. Koulutukseltaan Merja on yhteisöpedagogi (AMK), oikea järjestö- ja hanketoiminnan moniosaaja. Merja puoleen voi kääntyä etenkin jos, yhdistykset tarvitsevat apua erilaisiin rahoituksiin tai hankkeiden hakemiseen liittyen. Osaamista löytyy lisäksi yhdistysten toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen liittyen sekä vaikuttamiseen tai vaikuttavuuden esille tuomiseen.
Tukipilarilla Merjan työtehtäviini kuuluu Tukipilarin toiminnan kokonaisuudesta ja kehittämisestä vastaaminen, toiminnan suunnittelua ja toteuttamisesta, verkostoyhteistyötä, OLKA-toiminnan tukemista Pohjois-Savon Hyvinvointialueen ja Hyte ry:n kanssa sekä sidosryhmien kanssa tehtävä yhteistyö. Erilaisia koulutuksia ja valmennuksia tehdään yhdessä Essin kanssa tai tarvittaessa erikseen. Lisäksi Merja toimii Tukipilarin henkilöstön esihenkilönä.
Merjan työpiste on Kirjastokadulla ja toki Merjan voi välillä tavata myös Olka-pisteellä.
Järjestökoordinaattori Merja Kaijan yhteystiedot:
044 554 4047
merja.kaija@tukipilari.fi


