Tag Archive for: vapaaehtoistoiminta

Hyvää vapaaehtoisten päivää!

Vietämme tänään 5.12.2018 kansainvälistä #vapaaehtoistenpäivä’ä. Tukipilarin blogissa esittäytyy nyt erittäin aktiivinen vapaaehtoinen, Elvi Saastamoinen. Alla Elvin mietteitä vapaaehtoistoiminnasta:

 

Vapaaehtoistyö on minulle kuin kutsumustyö. Teen työtä suurella sydämellä. Vapaaehtoistyö on antamista ja saamista. Itse saan hyvän mielen, ystäviä, opin uutta ja samalla kehitän omia taitojani. Omalla esimerkilläni kannustan muita hyvän harrastuksen pariin.

Tässä muutamia esimerkkejä vapaaehtoistöistäni:

Kuvassa suojatiesuojelija seisoo suojatiellä enkelin asussa.

Suojatiesuojelijat: meitä näkee koulujen läheisyydessä olevilla suojateillä. Saatamme lapset turvallisesti suojatien yli ja jaamme samalla heijastimia. Samalla välitämme autoilijoille vinkin, että he muistaisivat väistää suojatiellä kulkijoita. Olemme myös mukana eri tapahtumissa, kuten torilla.

FinFamin mielenterveysomaiskahvilassa olen mukana kahvitustehtävissä, juttuseurana ja toritapahtumissa.

Rissalan sotilaskotisisarena, LSK-vastaavana, minut voi tavata sotkussa myyntityössä ja eri tapahtumissa, kuten valatilaisuuksissa, tulojuhlissa, Sotinpurolla ja kunniavartiossa.

SPR: olen mukana pelastusopistolla ja toritapahtumissa.

Kuopion evl.lut seurakuntayhtymä: minut voi nähdä diakoniakeskuksessa kahvitustyössä, talkooleirillä ym. tapahtumissa.

T. Elvi Saastamoinen

 

Tukipilari kiittää kaikkia vapaaehtoisia vapaaehtoistoiminnasta

Kuvassa kukkia ja ohut kultainen sydän punaisella kiiltävällä pöydällä. Kuva: pixabay, CC0 lisenssi.

 

Tekstin muokkaus: Tukipilari

#vapaaehtoistenpäivä #hiiop

Oletko jo kuullut vapaaehtoistoiminnan pelistä?

Kuvassa jättimäinen keltainen pehmonoppa. Kuvassa lukee: Tue vapaaehtoistoiminnan peliä ja hanki se samalla omaksi! #mesenaatti.me #jeesaanpeli

Hanki vapaaehtoistoiminnan peli itsellesi ja edistä samalla nuorten perehtymistä vapaaehtoistoimintaan.

Jeesaan – nuori vapaaehtoistoiminnassa hankkeessa on kehitetty lukioihin ja ammattikouluihin vapaaehtoistoiminnan peli, joka on kerännyt runsaasti kiitosta sekä opiskelijoilta että opettajilta. Peli perehdyttää nuoret vapaaehtoistoimintaan hauskalla ja yhteisöllisellä tavalla.

Kansalaisareena ry on aloittanut joukkorahoituskampanjan, jonka tarkoituksena on kerätä varoja pelin painamiseksi. Kun tuet Kansalaisareenaa, niin samalla saat pelin itsellesi tai voit lahjoittaa sen suoraan haluamallesi koululle. Jo 10 eurolla pääset mukaan!

Lue lisää pelistä: https://mesenaatti.me/campaign/?id=1048#single/view

 

Teksti: Aino Kostiainen, Kansalaisareena ry

Tekstin muokkaus: Minna Mielonen, Tukipilari

Tukipilari logo

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden syysseminaari: vapaaehtoisen polku – hyvinvointia vauvasta vaariin 8.11.

 

Aika: 8.11. klo 9.00-16.00
Paikka: Kuopion kaupungintalo

Syysseminaarin aiheina mm.:

  • kynnykset alas ja ovet auki – kahdeksan avainta onnistuneeseen vapaaehtoisten koukuttamiseen
  • vapaaehtoisen jaksamisen tukeminen
  • työllistyminen vapaaehtoistoiminnan kautta
  • dialogi: kuka pääsee vapaaehtoiseksi, kuka vapaaehtoistoiminnan kohteeksi?
  • sosiaalinen markkinointi antaa vapaaehtoistyölle siivet

Katso seminaarin tarkempi ohjelma tästä. Voit ilmoittautua seminaariin tästä.

Seminaarin hinta on 40€, sisältää 2 x kahvit ja ohjelman. Lämpimästi tervetuloa!

Seminaarin järjestävät yhteistyössä Kansalaisareena, Tukipilari ja Kuopion valikkoryhmä.

Tukipilari logo

Löydä oma vapaaehtoistoiminnan polkusi – tule vapaaehtoistoiminnan infoon

 

Rannalta vie merelle lankuilla päällystetty polku.

 

Aika: 9.10. klo 17.00—18.45
Paikka: Kuopion kaupunginkirjasto, luentosali, Maaherrankatu 12, Kuopio

Haluaisitko tekemistä päiviisi tai uusia ystäviä? Vapaaehtoistoiminnassa tapaat mukavia ihmisiä ja saat uutta virtaa elämääsi.

Vapaaehtoistoiminnan infossa voit tutustua 15 eri toimijan tarjoamiin vapaaehtoistoimintamahdollisuuksiin. Tapahtumassa voit jutella muiden vapaaehtoisten kanssa ja löytää sopivan vapaaehtoistoimintapaikan itsellesi. Saat tapahtumassa perustiedot vapaaehtoistoiminnasta. Tule mukaan ja aloita oman polkusi luominen.

Lämpimästi tervetuloa!

Vapaa pääsy.

Vapaaehtoistoiminnan pop up -markkinat 10.9.

Muuta maailmaa ja anna aikaasi! Vapaaehtoistoiminnassa voit vaikuttaa. Tule tutustumaan vapaaehtoistoimintaan vapaaehtoistoiminnan pop up -markkinoille 10.9.2018 klo 10.00 – 19.00. Markkinat järjestetään Kuopion kaupunginkirjaston alakerran aulatilassa, Maaherrankatu 12, Kuopio

  • Voit osallistua yhteisöllisen taideteoksen luomiseen
  • Saat tietoa vapaaehtoistoiminnasta
  • Tapaat yhdistyksiä ja vapaaehtoisia
  • Voit löytää itsellesi mielekästä tekemistä

Vapaa pääsy! Tervetuloa!

Tukipilari logo

Vapaaehtoistoiminnan info 9.10.2018

Yhdistykset esittelevät vapaaehtoistoimintaa vapaaehtoiseksi haluaville 

Aika: 9.10.2018 klo 16.30 – 18.45
Paikka: Luentosali, Kuopion kirjasto, Maaherrankatu 12, Kuopio

Haluatko yhdistykseesi uusia vapaaehtoisia?

Vapaaehtoistoiminnan infossa yhdistyksillä on mahdollisuus esitellä omaa vapaaehtoistoimintaansa ja kertoa vapaaehtoiseksi haluaville, mitä vapaaehtoistoiminta on ja miten siihen pääsee mukaan.

Ilmoittaudu tapahtumaan 24.9. mennessä. Tapahtuma on avoin kaikille yhdistyksille.

Toivomme, että yhdistykset tulevat valmistelemaan tilaisuutta kirjastolle klo 16.00.

Tapahtumaa suunnitellaan Tukipilarilla 16.8. klo 12.00 – 13.30. Ilmoittauduthan suunnittelutapaamiseen: minna.mielonen (AT) tukipilari.fi , p. 040 557 4646.

Tukipilari logo

Vapaaehtoistoiminnan pop up -markkinat 10.9.

Aika: 10.9.2018 klo 10.00 – 19.00
Paikka: Kuopion kaupunginkirjasto, alakerran aulatila, Maaherrankatu 12, Kuopio

Haluaisitko esitellä yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa pop up -hengessä, uudella tavalla ja osallistavasti suurelle yleisölle?

Tukipilarin kanssa yhteistyösopimuksen tehneillä yhdistyksillä on nyt mahdollisuus osallistua yhteistyössä Tukipilarin kanssa vapaaehtoistoiminnan pop up -markkinoille. Markkinoille osallistuminen on yhdistyksille ilmaista.

Luomme kirjaston aulaan yhteistyössä vierailijoiden kanssa vapaaehtoistoimintaa esittelevän informatiivisen lankateoksen.

Ilmoittautuminen 31.8.2018 mennessä:
minna.mielonen (AT) tukipilari.fi , p. 040 557 4646.

Tag Archive for: vapaaehtoistoiminta

Nothing Found

Sorry, no posts matched your criteria